Ei ihan kasvissyöjä

Eräs tuttavani, joka oli seurannut vuosi sitten alkuvuodesta läpi käymääni raakaravintokuuria, kyseli, mitä minulle kuuluu nykyään. Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt "tovi" ja paljon on tänä aikana tapahtunut, joten tehkäämme pieni vilkaisu kuluneeseen ajanjaksoon. Raakaravintokuuri sai ajatukseni ruoan suhteen todellakin uuteen muotoon mutta lämpimän ruoan ystävänä en missään vaiheessa oikeastaan ole ajatellut jääväni pelkäksi raa'an ravinnon syöjäksi. Tyytyväisenä voin kuitenkin todeta, että noin puolitoista vuotta kuurin jälkeen syön kasviksia reippaasti enemmän kuin ennen kuuria. Leipää tai puuroa en syö ollenkaan ja muutenkin viljatuotteita mahdollisimman vähän. Pasta taitaa olla ainoa viljatuote, joka on vielä suht säännöllisesti ruokavaliossa mukana. Lihaa en syö juuri lainkaan. Jos ostan kotiin lihaa, on se poikkeuksetta kanaa tai kalaa. Maitotuotteista käytän ainoastaan juustoa. Kananmunat kuuluvat päivittäiseen ruokavalioon. En ole fanaattinen ruokavalion suhteen, voin esim. käydä grillissä herkuttelemassa, jos olen reissussa. Muualla (kylässä, matkoilla) tulee syötyä lopulta kuitenkin niin harvoin, että näitä ruokailuja käytän itselleni tavallaan palkkiona; voin nauttia niistä hyvällä omalla tunnolla, koska pidän tiukemmat rajat niissä tuotteissa, joita ostan kotiin.

Raakaravintokuurin aikana pääsin eroon valkoisesta sokerista (lue: makeisista) eikä minun edelleenkään tee mieli sokerisia tuotteita tai leivonnaisia. Olen jopa päässyt sille tasolle, että jos satun kakkua tms. herkkua syömään vaikkapa juhlissa, tuntuu kaikki maistuvan äklöttävän makealle. Elimistöni on päässyt irti sokeririippuvuudesta ja tämä on iso saavutus minulle, joka olen aiemmin pystynyt syömään makeaa kirjaimellisesti mahan täydeltä!

Jos jotain hyvää, niin jotain huonoakin. Nimittäin jossain vaiheessa viime syksyn aikana huomasin olevani täysin riippuvainen perunalastuista. Tämä kuulostaa melko kummalliselta nyt omaankin korvaan ja sain useammaltakin henkilöltä kuulla, ettei niihin voi edes tulla himo. Kyllä se vain kuulkaas näyttää menevän niin, että mihin tahansa voi tulla hillitön himo, jota elimistö huutaa kovaan ääneen tarvitsevansa aivan välttämättömästi. Ehkäpä makeanhimon tilalle tuli suolaisen himo, toinen pahe tuli korvattua toisella paheella? Mikä on mukavampaa illalla televisiota katsellessa, kuin mussuttaa sipsejä? Ja ottaa kaveriksi sidukka tai lonkero... Perunalastujen himo oli sitä luokkaa, että kun se iski, oli pakko lähteä kauppaan niitä hakemaan päivästä tai kellonajasta riippumatta. Viikon aikana meni helposti useampikin pussi sipsejä.

Aloitin viime syksynä ravintoterapeutin kolme vuotta kestävät opinnot. Tämä koulutus oli kuin lottovoitto minulle, joka olen viime vuosina ollut aivan äärettömän kiinnostunut ravintoasioista ja kaivannut luotettavaa tietoa eri ravintoaineista ja niiden vaikutuksista. Opinnot alkoivat aivan alusta, soluista ja niiden toiminnasta ja ensimmäisen lukuvuoden aikana tutustuttiin koko elimistön toimintaan päästä varpaisiin ja käytiin läpi liuta sairauksia. Sain opinnoista jälleen uutta inspiraatiota myös oman ruokavalion parantamiseen (lue: perunalastuista luopumiseen). Tammikuun alussa päätin yrittää tosissani. Päätin jättää sipsit ostamatta vappuun asti. Vappuna ostaisin sitten palkinnoksi isoimman pussin, mitä kaupasta löytyy ja ahtaisin sen naamaani.

On varmasti turha edes kertoa, että ensimmäiset viikot olivat todella vaikeita. Sipsejä teki mieli aivan sairaasti. Motivoin itseäni ajattelemalla, miten epäterveellisiä ne ovat, koska ovat käytännössä pelkkää suolaa ja rasvaa. Iltanaposteluksi otin kehiin pähkinät ja mantelit (maustamattomat) ja niistä oli apua juurikin napostelun tarpeeseen.

Kevät sujui kuitenkin hyvin (vaikkakaan ei ollut ihan helppo) enkä kertaakaan sortunut sipsiostoksille, koska tiesin sen tosiasian, että kunhan vain jaksan sinnitellä tarpeeksi kauan ilman, himokin päättyy jossain vaiheessa. Ja lopulta saapui se vappukin. Tyytyväisenä ostin oitis omaa lempimerkkiä sipsihyllyltä ja kuvittelin saavani hienon makunautinnon. Mutta mitenkäs kävi? Varmasti jo arvaattekin. Lempimerkkini ei maistunutkaan enää hyvälle vaan tuntui rasvaa pursuilevalta maustepläjäykseltä. En saanut syötyä edes pientä kipollista sipsejä. Tunne oli yllättäen ristiriitainen. Olin iloinen, jihuu, nyt niistä päästiin! Toisaalta tuntui, että olin menettänyt elämästäni suuren herkun. Toki, kun järki alkoi voittaa, olin erittäin tyytyväinen projektini täydelliseen onnistumiseen.

Nyt mennään jo heinäkuuta. Edelleenkin olen pystynyt pysymään poissa sipsihyllyltä. Olen muutamaan otteeseen syönyt tarjolla olevia sipsejä, mutta tietoisesti pitäytynyt vain pienessä määrässä kerrallaan. Olen täysin varma, että sipsien hillitön himo vaanii minua aivan nurkan takana. Sipsien makuyhdistelmät on täysin tietoisesti rakennettu niin, että ne alkavat maistua nopeasti hyviltä. Ja kierre on valmis. Irrottautuminen herkuista on kuitenkin niin vaikeaa, että helpointa on yrittää ehkäistä riippuvuutta mihinkään epäterveelliseen hyvään.

Jottei kuulosta siltä, että kaikki on nyt loistavasti ruokavaliossani kerrottakoon, että vanha paheeni - tissuttelu - on palannut :) Tissuttelun lopettaminen onkin sitten ihan oma projektinsa eikä kesä todellakaan ole paras aika päästä siitä eroon, joten tämän paheen lopettaminen siirtyy jonnekin tulevaisuuteen odottelemaan sopivaa hetkeä.

Vappuna tuli herkuteltua :)